Työelämä murroksessa


Irene Isohanni



Hyvä lukija,


Tämän Osaaja.netin numeron teemana on Työelämä murroksessa. Teema on varsin ajankohtainen, haasteellinen ja globaali. Työelämän murrosvaihe on kaikesta muutospaineesta huolimatta ainutlaatuinen tilaisuus uuden perustan, uusien toimintatapojen sekä uuden osaamisen luomiselle. Ammattikorkeakoulut ovat tiiviisti sidoksissa työelämän kehittämishaasteisiin, kuten siihen, miten työelämä selviytyy lamasta. Niiden roolina on toimia kiinteässä yhteydessä työ- ja elinkeinoelämän tutkimus- ja kehittämistyössä ja ennakoida muuttuvia osaamistarpeita. Korkeatasoisen opetuksen avulla ammattikorkeakoulut varmistavat osaavan ja riittävän työvoiman saatavuuden alueillaan ja siten auttavat aluettaan selviytymään murroksista.


Tämä julkaisu rakentuu vertaisarvioiduista asiantuntija-artikkeleista sekä ajankohtaisista näkökulmista. Artikkelien kirjoittajat ovat toimineet aktiivisesti ammattikorkeakoulujen työelämän tutkimus- ja kehittämistyössä.


Oulun seudun ammattikorkeakoulun lehtori Raili Hokajärvi ja Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun toimintayksikön vanhempi tutkija Teppo Hujala kuvaavat artikkelissaan metsäsuunnittelijan työn muuttumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tutkimusjohtaja Pasi Tulkki tuo esille työelämän keskeisiä muutoksia, kuten varmojen työtehtävien ja työurien pilkkoutumisen epäjatkuvuuksiksi sekä työelämän uusia muotoja. Nämä asiat koskettavat monia nykypäivän työelämässä. Tulkki esittää myös miten Kymenlaakson ammattikorkeakoulun Kansainvälisen liiketoiminnan ja kulttuurin toimiala vastaa näihin haasteisiin.


Hämeenlinnan ammatillisen opettajakorkeakoulun jo eläkkeelle siirtynyt yliopettaja Seppo Helakorpi tarkastelee artikkelissaan osaamista ja sen tunnistamisen problematiikkaa. Oulun seudun ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikön johtaja Airi Hirvonen puolestaan kuvaa musiikinalan opettajan työn pätevyyksiin sekä osaamiseen liittyviä muutoshaasteita koko ammattikorkeakouluhistorian ajalta.


Parhaillaan suomalaiset yliopistot ovat todellisessa murroksessa muun muassa rahoituksen suhteen. Uutena toimintatapana yliopistoilla on nyt mahdollisuus ja myös välttämättömyys kerätä toimintaansa varten ulkopuolista rahaa yksityisiltä henkilöiltä, yrityksiltä ja muilta tahoilta. Seinäjoen ammattikorkeakoulun rehtori Tapio Varmola valottaa näkökulma-artikkelissaan uuteen yliopistojen rahoitusmuotoon liittyviä seikkoja amerikkalaisesta näkökulmasta eli mitä tarkoittaa Yhdysvalloissa University of Missouri St.Louisissa ulkopuolisen rahoituksen kerääminen ja minkälainen rooli hyväntekeväisyydellä on yliopiston rahoituksessa.


Seinäjoen ammattikorkeakoulun yliopettaja Kari Salo tuo kirjoituksessaan esille näkökulmia sähköpostiviestintään. Harva sähköpostin käyttäjä osaa ajatella sähköpostiviestejään verkostoviesteiksi, suostutteluiksi tai lahjoiksi.


Oulun seudun ammattikorkeakoulussa toimivan Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen tieteellinen johtaja Petri Kinnunen tarkastelee näkökulmatekstissään sosiaalipalveluiden tulevaisuutta sosiaalipalveluiden näkökulmasta. Oulun seudun ammattikorkeakoulun projektisuunnittelija Soja Ukkola puolestaan esittelee yrittäjyyden uusia muotoja ja haasteita yrittäjäkoulutukselle sekä uutta toimintatapaa opetuksen järjestämisessä. Oulun seudun ammattikorkeakoulun suunnittelija Tea Remahl taas nostaa esille ammattikorkeakoulujen näkökulman tekstissään Ammattikorkeakoulut työelämän tukena – pahasta pois vai hyvää kohti?


Kompetenssien ja osaamisen tarkastelu ja tunnistaminen on ajankohtainen aihe korkeakoulutuksen saralla. Laurea-ammattikorkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteistyössä toteuttama hanke ”Suomalaisen korkeakoulutuksen duaalimalli ja sen tuottama osaaminen” on tuottanut uutta tutkimustietoa, josta kertovat Ulpukka Isopahkala-Bouret, Eeva Järveläinen ja Teemu Rantanen artikkelissaan. Kyselytutkimuksen avulla kartoitettiin kaupallisen alan ylemmän korkeakoulutuksen tuottamaa osaamista, jota tarkasteltiin sekä työnantajien että koulutuksista valmistuneiden näkökulmista. Järjestötyön ja kansalaistoiminnan alan muuttuvia osaamistarpeita ja ammatillistumiskehitystä valottaa näkökulmatekstissään tutkijalehtori Pia Lundbom Humanistisesta ammattikorkeakoulusta.


Ammattikorkeakoulujen verkkojulkaisu Osaaja.net on ilmestynyt kaksi vuotta. Seuraavasta, ensi vuoden puolella julkaistavasta numerosta alkaen Osaaja.net yhdistyy samalle julkaisualustalle Kever-verkkolehden kanssa noudattaen uutta ulkoasua ja formaattia. Uuden yhteisen verkkojulkaisun missiona on soveltavan tutkimustiedon tuottaminen ja välittäminen työ- ja elinkeinoelämälle, vuorovaikutteisesti ja korostamalla uusia avauksia myös kansainvälisesti. Osaaja.netin päätoimittaja Riitta Rissanen ja Keverin päätoimittaja Mervi Friman kertovat yhdistymisasioista enemmän tekstissään.


Toivottaen antoisia lukuhetkiä,


Irene Isohanni

Tutkimus- ja kehitysjohtaja

Oulun seudun ammattikorkeakoulu